TYTTÖENERGIAPURKAUS! Palataan ensin vuoteen -95 koska sieltähän tämä kaikki sai alkunsa:
Olimme palaamassa Alastaron finaaleista ja olo oli siinämielessä helpottunut että kausi saatiin jälleen kunnialla päätökseen. Tiimi oli kuitenkin kutistumaan päin sillä Jake oli lähtenyt jo aiemmin henkilökohtaisista syistä ja hänen paikkaajansa olin myös vapauttanut tehtävistään jo kesken kauden. Näytti myös siltä ettei Marko enää jatkaisi seuraavalla kaudella joten uuden tiimin kasaaminen oli tietenkin päällimmäisenä ajatuksissani. Kotimatka oli edennyt johonkin Tampereen ja Oriveden välille kun päässäni välähti että tiimissä ja avustajissa oli jo valmiiksi muutama tyttö, ainakin Minttu ja Anja, jos löytyisi pari ruuvvaamisesta kiinnostunutta mimmiä lisää voisikin perustaa tyttötiimin! Puhuin ideastani silloiselle pr-miehellemme Ressulle joka ehdotti heti Satua johon olin itsekin tutustunut Tampereen kerhon kautta. Ressun tutuista löytyi myös Kristiina ja Taija joten joukkue oli koossa, ei muuta kun kova koulutus käyntiin. Pieksämäen tyttöjen kanssa aloitimme heti ja kun Tampereen seudun tytöt tulivat eka kertaa tallille oli mukaan tarttunut myös Minna. Monellakaan ei ollut juuri asentajan kokemusta mutta se oli vaan hyvä koska silloin ei ollut ainakaan "joo joo kyl mä tiedän"-asennetta. Itseasiassa kaikki olivat erittäin tunnollisia ja oppimishaluisia mihin tahansa tehtävään ja siten myös helppoja koulutettavia. Koulutusviikonlopuista kehkeytyikin ikimuistoisia tapahtumia joissa osattiin myös pitää hauskaa ja kuten Minttu oli koulutuspäiväkirjaan merkinnyt "kaikki saavuttivat top alcohol-tilan"... Myös MTV3 kävi tekemässä meistä jutun tulosruutuun ja kaikilla oli kova halu näyttää että me pystytään tähän myös kun kausi alkaa. Erikoisesta kokoonpanosta huolimatta en itse epäillyt hetkeäkään
etteikö tiimi toimi kisaolosuhteissa, niin hyvin harjoitukset tallilla olivat sujuneet. Sain jopa lisävirtaa kuultuani että eräät FHRA:n tyypit olivat keskenään pohtineet tuleeko tällaisen tyttötiimin hommista mitään ja naureskelin mielessäni että sittenpähän näette! Ja hienosti kausi tiimin osalta menikin, ajoimme kaikki Suomen kisat ja Kävimme myös Mantorpissa. Sääntömuutoksen takia jouduimme vaihtamaan runkoakin kesken kauden joten hommia riitti, mutta silloin oli kyllä itsellänikin extravirtaa. Kauden päätteeksi meidät palkittiin SM-pronssilla ja saimme muutenkin
osaksemme paljon huomiota, erityisesti Ruotsissa. Näin oltiin menty taas vuosi eteenpäin, vuosi joka antoi varmasti jokaiselle sellaisia fiiliksiä ja muistoja ettei niille helposti löydy vertaa. Tästä polkumme kuitenkin alkoivat pikkuhiljaa erkanemaan, Minna lähti Jenkkeihin, Mintun kanssa erosimme, Anjakin teki vähän pitemmän reissun lahden taakse jne. Satu oli tytöistä pisimpään mukana ja tuolloin (-97-98) tiimiin tuli myös nykyäänkin mukana oleva Jouni ja tietenkin Aku. Tässä vaiheessa tuli sitten aktiivikilpailemiseen pitempi tauko. Vuosien vieriessä olen usein muistellut näitä aikoja ja tuntenut vähän syyllisyyttäkin etten ole saanut aikaiseksi edes yrittää ottaa yhteyttä keneenkään, Minttua tosin näin muutama vuosi sitten ja Anjaa joskus Mantorpissa mutta muista en ollut kuullut senkään vertaa. Kesällä sitten alkoikin tapahtumaan kun yksi toisensa jälkeen löysi keskustelupalstallemme, kuka minkäkin sattuman kautta! Satu pistäytyikin EM:ssä ja Minna suunnitteli StreetBikea joten
tapasimme V8-päivillä moporetken merkeissä, näimme toisemme Alastaron portilla 13 vuoden jälkeen, upeeta! Kokoontumista alettiin suunnittelemaan heti ja Halloween sovittiin ajankohdaksi ja paikka tietenkin Nykälän talli täällä metsän keskellä jossa myös asun. Olin tässä vaiheessa todella innoissani kuten muutkin mutta en arvannutkaan millaisen tunnemyrskyn silmään tämä tulisi meidät heittämään. Kaivellessani edellisiltana laatikoistani -90 luvun aarteita tuli eteen monta muistoja herättävää asiaa. Satu ja Krisse eivät päässeet tulemaan mutta muut kyllä samoin kuin nykyinen ydintiimi Kympin ollessa vielä Pakistanissa ja Aken pestihän jäi kovin lyhyeksi miehen keskittyessä metanolin sijaan vähän turvallisempiin nesteisiin. AH-talon asuttaminen alkoi perjantaina ja tunnelma nousi samantien sellaiselle tasolle ettei meinattu muistaa mennä nukkumaan ollenkaan, itse muistan nähneeni kellossa 06.13! Lauantai-aamu ei suinkaan alkanut ankeana vaan pienten unien ja aamupalan jälkeen oltiin taas vedossa. Myös Minttu saapui paikalle sekä tiimimme virallinen jutunkertoja Asko, tosin Taijan ollessa vauhdissa ei puheen solina pääse loppumaan..No sitten käytiin tallin puolella ihmettelemässä kilpuria ja muistelemassa menneitä, jossain välissä syötiinkin ja taas saunottiin. Illan päätteeksi käytiin vielä kaikille tutussa Olvarissa, nykyisessä Pub Terapiassa. Tässä vaiheessa Minttu oli saavuttanut parhaiten TopAlcohol-tilan ja yritti riistää väkisin Minnalta "UpSideDown"-lisänimen, Anja sitävastoin oli tapansa mukaan vauhdikas ja ehti käymään muuallakin. Palattuamme AH-taloon taisi uni jo ruveta maistumaan itsekullekin edellisyötä paremmin. Vielä Sunnuntainakaan ei voivoteltu vaan tyttöjen tuomien erilaisten
selviytymispakkausten avulla päästiin ainakin henkisesti vähintään edellispäivien tasolle, ellei vähän ylikin, voi sitä naurun remakkaa! Kaikki hyvä loppuu kuitenkin aikanaan ja viikonloppu alkoi olla lähtöitkuja vaille. Jopa Taija hiljeni hetkeksi kun pujotin hänen kaulaansa vuoden -96 Pronssimitalin joka olkoon kiertopalkintona seuraavaan tapaamiseen asti. Onneksi Minna jäi vielä Maanantaiksi niin minullakin oli vähän pehmeämpi laskeutuminen arkeen, kiitos siitä. Hienointa oli nähdä että jokainen oli edelleen energisessä kunnossa ja kaikki olivat säilyttäneet hauskat persoonalliset ominaisuutensa. Myös sulautuminen nykyisen tiimin kanssa samalle tasolle kävi niin luonnollisesti että melkein alkaisin jo elätellä toiveita jonkinlaisesta fuusiosta jossain vaiheessa..mitähän jos ensi kesänä kokoonnuttaisiin jonkin kisan yhteydessä? Tuhannet kiitokset vielä kaikille, tämä ylitti kaikki odotukset eikä näin hauskaa ole ollut todellakaan aikoihin! Tämä oli minun lyhennetty versio aiheesta, kaikkea ei pysty kertomaan eikä pidäkään mutta varmasti jokainen paikalla ollut tuntee sydämessään jotain kun tätä viikonloppua muistelee. Artsi
|